Sampo

Ne kaksi aamua olivat ensimmäiset tanssiaskeleeni kohti rikosseuraamusalaa. Ensimmäinen aamuista oli syksyinen marraskuun sarastus, luntakin taisi olla jo vähän maassa. Pimeää ainakin oli, sen muistan. Minä koitin parhaani mukaan pysytellä työpaikkaohjaajani perässä hänen esitellessään minulle Jokelan vankilaa. ”Kivilinnaan”, eli suljettuun vankilaan tutustuisimme myöhemmin samana päivänä, mutta uusi urani valtion virkamiehenä alkaisi nyt vilkaisulla avovankilan puolelle.

Hetken päästä kohtaisin ensimmäistä kertaa oikean vangin. Jännittihän se tietenkin, kun olin nähnyt korkeintaan vapautuneita vankeja ja heitäkin lähinnä kirjojen kansikuvissa. Taistelusuunnitelmani oli, että toivottaisin reippaasti huomenta ensimmäiselle kohtaamalleni vangille, enkä tietenkään näyttäisi yhtään millään muotoa keltanokkaisuuttani.

Olisin halunnut olla lännen nopein huomenissani, mutta jäin kylmästi kolmoseksi. Ensimmäisenä liipaisimesta veti avovankilan vanki. Hyvät huomenet kuuluivat jo kaukaa reippaasti, ennen kuin ehdin edes tajuta, mitä tapahtui. Sitten ohjaajani vastasi kuten asiaa kuuluu ja minä jäin miettimään, mitä tässä oikein tapahtui. Lopulta sain ne aamuntoivotukset hämmästykseltäni sönkötettyä.

Sen päivän aikana sain nopeasti huomata, että vankien kanssa on oikeastaan aika helppo tulla toimeen, jos vain tulee ihmisten kanssa toimeen. Itse asiassa sen syksyn aikana sain huomata, että suurimmalla osalla vangeista löytyi kädet, jalat ja pää. He osasivat puhua ja kirjoittaa. Heillä oli ajatuksia sekä tarpeita. Kaiken kaikkiaan kyse oli siis ihmisistä, jotka tietyistä syistä oli suljettu neljän seinän sisään. Ei se sen kummempaa ollut. Tällaisen ihmisen kanssa pystyi hyvin puhumaan ja hänen ihmisarvoaan kunnioittamaan, vaikka hänen taustallaan olisi minkälaisia rötöksiä. Kaikista vangeista ei tarvinnut toki pitää, mutta kaikkien kanssa piti tulla toimeen. Ainakin Jokelan yhteisössä se toimi hyvin niin vartijoiden kuin vankienkin suuntaan.

Entäpä se toinen aamu?

”Tuomioni” Jokelassa oli päättynyt vuodenvaihteessa. Pari kuukautta aiemmin sähköpostiini oli tullut ilmoitus RSKK:n eli Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen ovien avautumisesta kohti vanginvartijan opintoja.

Opiskelupaikan saaminen ei ollut muuten itsestäänselvyys. Erityisesti kuntokokeista jäi mieleen, kuinka eräs opettajamme kantoi viivajuoksun alkaessa ämpärin oven pieleen isoon ääneen kuulutellen:
”Tässä on ämpäri, jos tuntuu, että täytyy käydä välillä päästämässä pitkää sylkeä”.

Ei onneksi kenenkään ryhmästäni tarvinnut oksentaa, mutta testien jälkeen pari kandidaattia jäi lähdettyäni vielä pukuhuoneeseen helpottamaan pahaa oloaan.

Ei se kuntokoe silti mikään ylittämätön vuori ollut. Niin vain tällainen keski-iän ja kuoleman välillä keikkuva 44-vuotias äijänkäppyräkin keräsi pienen liikuntaharrastuksen siivittämänä 5/8 pistettä kuntokokeista. Ihan varmasti sen osuuden selvittää nuorempi, ja miksi ei vähän vanhempikin ikäluokka.

Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan

Lopulta pääsykoeprosessi oli ohi kaikkine haastatteluineen ja musteläiskätesteineen. Koulu saattoi alkaa.

Olin tietenkin edellisenä iltana pakannut kunnon koululaisen tavoin valmiiksi kynän, kumin ja ruutuvihon. Auringon noustua kiiruhdin odottamaan junaa. Halusin pelata varman päälle ja matkustaa Tikkurilaan hyvissä ajoin lähijunallani, mutta niin vain kävi, että lähijuna olikin peruttu!

Ei hätää, olin kyllä kunnon virkamiehen tavoin varautunut yllätyksiin, ja ehtisin vielä seuraavallakin junalla. Tällä kertaa VR veti kuitenkin pidemmän korren, sekin juna oli 25 minuuttia myöhässä. Niinpä urani RSKK:lla alkoi kolme minuuttia muita myöhemmin.

Opiskelijaelämä täällä RSKK:lla on ehkä hieman erilaista verrattuna joihinkin muihin oppilaitoksiin. Toki, kuten kunnon opiskelijan elämään kuuluu, saattavat opiskelijat lähteä hieman viihteelle iltaisin. Tosin tällainen ikäloppu setämies ei kovin aktiivisesti jaksa enää illanviettoihin osallistua, kun kotona on tarjolla vähän toisenlaista toimintaa.

Yhtä kaikki, itse opiskelu on ollut varsin mukavaa. Erilaisia kouluun liittyviä tehtäviä saadaan toki tehdä enemmän ja vähemmän, mutta opetus ei suinkaan ole aina auditoriossa tai luokkahuoneissa kökkimistä. Vartijan täytyy hallita myös voimankäyttöön liittyvät kommervenkit, ja niinpä yläkerran liikuntasalin tatamijumppa on tullut monelle opiskelijalle tutuksi näiden viikkojen aikana.

Reippaan opiskelijaelämän lisäksi koulutukseen kuuluu muitakin kummallisuuksia. Vai kuinka moni voi aloittaa kouluaamunsa saunomalla ja löytää itsensä iltapäivällä putkasta? Tai ainakin vankisellistä, jos nyt ei putkasta.

Saunominen liittyy tietenkin koulun hyvin varusteltuun kuntosaliin, joka on maksutta opiskelijoiden käytössä. Sellejä taas löytyy kurssikeskukselta useampiakin, tosin niitä ei ole varsinaisesti tarkoitettu majoitukseen. Opetuskäyttöön niitä on kyllä käytetty ahkerasti.

Ai kannattiko tulla tänne opiskelemaan?

On hetkiä, joita voisin vaihtaa poiskin, mutta ne ovat pienessä vähemmistössä. Odotan innolla uutta uraani valtion virkamiehenä.

Sampo

Lue lisää opiskelijatarinoita

‍